”Ymmärrystä ei herunut”
Päivi Tasala eli 30 vuotta tietämättä, miksi ongelmat tuppasivat aina kasautumaan ja elämä oli yhtä ryntäilyä asiasta toiseen. Vasta adhd-diagnoosi sai palaset loksahtamaan kohdalleen.
”Yritä rauhottua!” Sen neuvon pitkään adhd:sta tietämättään kärsinyt Päivi Tasala, 32, on kuullut usein.
Koulussa levoton tyttö sai pian häirikön leiman, vaikka levottomuus oli suurimmaksi osaksi sisäistä. Hän istui harvoin kasvot liitutaululle päin, eikä jaksanut keskittyä kuuntelemaan opettajan puhetta. Turhautuneena hän saattoi huvittaa itseään laskemalla kuinka monta kertaa opettaja sanoi ”eiks niin” tai seuraamalla ikkunasta ohikulkevien ilmeitä. Kuvaamataidon tunnilla tyttö loisti, mutta erityisesti matematiikka ja kielet menivät penkin alle.
”Älystä se ei ollut kiinni, mutta kun en saanut ajatuksesta kiinni ja putosin kärryiltä, siellä oltiin. Sen jälkeen kiinnostusta ja motivaatiota oli enää turha hakea”, Päivi kuvailee.
Parhaiten Päivi pärjäsi koulussa silloin, kun oppilaita oli vähän. Kahdeksannella luokalla hän toivoi itse pääsevänsä tarkkailuluokalle, jotta olisi saanut keskittymisrauhaa. Kun se ei onnistunut, poissaoloja alkoi kertyä. Yhdeksännellä luokalla koulukuraattori haki Päivin kouluun joka aamu ja niin yläaste tuli joten kuten käytyä. Peruskoulusta Päivi siirtyi kauppaopistoon, jossa opiskelu tuntui alkuun innostavalta. Marraskuun paikkeilla aamuherätykset alkoivat tuntua ylivoimaisilta ja hän keskeytti. Sama toistui seuraavana vuonna ammattikoulussa.
”Koulut venyivät monivuotisiksi, mutta kauppaopistosta sain lopulta todistuksen. Ammattikoulussa olin vaatetuspuolella ja tein töitä kauhealla tahdilla. Kun sitten jouduin odottelemaan muiden töiden valmistusta, turhauduin täysin. En halunnut lopulta todistusta ammattikoulusta ollenkaan, sillä minut olisi laitettu työvoimatoimistosta jonnekin tehtaalle ompelemaan vasemman hihan saumaa, enkä todellakaan olisi pystynyt sellaiseen.”
Tahatonta alisuoriutumista
Adhd:sta kukaan ei puhunut Päiville silloinkaan, kun koulumenestys alkoi laskea ja mukaan tuli impulsiivista käyttäytymistä.
”Tyttöjen vain oletetaan pärjäävän. Kun pärjäsin omalla tavallani, minut leimattiin vaikeaksi tapaukseksi. Ymmärrystä ei herunut.”
Neuropsykologi Mia Nykoppin mukaan tarina on tavallinen juuri tyttöjen kohdalla. Diagnoosikriteerit on tehty pojille, joiden ongelmat näkyvät helpommin ulospäin. He ovat useammin ylivilkkaita häiriköitä, kun taas tytöillä ongelmat painottuvat monesti tarkkaavaisuuteen ja oman toiminnan ohjaukseen. Tytöt myös helposti sinnittelevät pitempään ongelmansa peittäen.
”Usein lapsella tai nuorella on itsellään epämääräinen tunne siitä, että jokin on vialla. Hänellä voi olla oppimisvaikeuksia ja keskittymiskyvyn puutetta. Monesti adhd-tytöt ovatkin alisuoriutujia, jotka eivät onnistu ottamaan kapasiteettiään käyttöönsä. Tätä kompensoidakseen he yrittävät kahta kovemmin.”
Erilaisuuden tunne johtaa Nykoppin mukaan helposti itsetunto-ongelmiin. Kaverisuhteita ja harrastuksia on vaikea ylläpitää, sillä adhd tekee ihmisestä lyhytjänteisen ja malttamattoman. Toisaalta tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta, kuten Päivin tapauksessa, johtaa saamattomuuteen ja energian puutteeseen. Koska myös tulevaisuuden suunnittelu on useimmille vaikeaa, johtavat ongelmat kaaokseen niin arjessa, opiskelu- ja työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Seurauksena on usein masennusta ja ahdistusta, joita osa lääkitsee päihteillä ja epäsosiaalisella käytöksellä.
Epäonnisia päähänpistoja
Päivi jatkoi tempoilevaa elämäänsä opintojen jälkeen. Hän sai lääkityksen masennukseen, vaikka tunsi olevansa monessa suhteessa jopa yltiöpositiivinen. Parikymppisenä hän tapasi miehen, jonka kanssa sai lapsen. Pari erosi useita kertoja ja palasi taas yhteen. Kuten aina, pysyvän ihmissuhteen muodostaminen oli Päiville vaikeaa, eikä edes lapsen syntyminen helpottanut sitä.
Samoihin aikoihin Päivi sai, omien sanojensa mukaan ”jälleen kerran” loistoidean: hän päätti perustaa yrityksen.
”Aloin tehdä tatuointeja. Kokemusta minulla ei ollut, mutta uskoin että työ opettaa. Otin lainaa ja lähdin täysillä mukaan. Samaan aikaan tein töitä ravintolassa. Muutaman kuukauden päästä olin aivan raunio. Painoin 48 kiloa ja elin kahvilla. Kun tajusin, ettei yritys elätä, vaan päinvastoin köyhdyttää minua, oli pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.”
Sen päähänpiston seurauksena Päiviltä menivät luottotiedot ja terveys. Laskuja Päivi ei edes avannut, koska tunsi itsensä niiden edessä voimattomaksi. Yrityksen kaaduttua ja lopullisen eron miehestä tultua Päivi päätti vaihtaa maisemaa. Paikka valikoitui Päiville ominaiseen tapaan tikkaa heittämällä.
”Otin kartan ja heitin sitä tikalla silmät kiinni. Tikka osui Ylöjärven kohdalle, mutta koska sieltä ei järjestynyt asuntoa, muutimme lapsen kanssa Tampereelle. Siellä jatkoin sekalaisten töiden parissa, pisin työsuhde kesti muistaakseni puoli vuotta.”
Hämmentävät velvollisuudet
Nykoppin mukaan aikuistuminen ja erityisesti lasten saaminen ovat adhd-naisille yleisesti stressaavaa aikaa. Naisilta odotetaan tässä elämänvaiheessa monen asian hallitsemista yhtä aikaa, mikä voi tehdä arjesta kaaosta. Vaatimusten kasvaessa ongelmat usein kasaantuvat ja psyykkiset oireet korostuvat, peittäen joskus kokonaan alleen varsinaiset adhd-oireet.
Tutkimuksiinkin aikuiset hakeutuvat yleensä muiden kuin tarkkaavaisuusongelmien vuoksi. Syynä voi olla esimerkiksi pitkään jatkunut masennus tai ahdistus. Joskus vasta oman lapsen saama diagnoosi herättää pohtimaan omia ongelmia.
”Epäonnistumiset ihmissuhteissa ja työelämässä, sekä vaikeudet elämänhallinnassa saattavat nolottaa ihmistä niin, ettei niihin uskalleta hakea apua. On helpompi vedota vaikkapa masennukseen.”
Nykopp kertoo adhd-naisen keittiöstä otetusta valokuvasta, jonka eräs kouluttaja oli luennolla näyttänyt: tiskit tulvivat tiskialtaasta, pöydällä oli laskupinoja, kodinhoitohuoneessa näkyi kasoittain pestyjä ja pesemättömiä pyykkejä. Nainen seisoi kaiken tämän keskellä hiukset sekaisin ja hämillään, lapsi jaloissaan.
”Tällaista kuvaa adhd-naiset yrittävät usein peitellä viimeiseen asti”, Nykopp sanoo.
Päiviä kuvaus hymyilyttää – se voisi olla hänen kotoaan kaksi vuotta sitten. Paljon muitakin merkkejä arjenhallinnan vaikeuksista oli ilmassa, mutta Päiville kävi juuri niin kuin Nykopp kertoo: vasta 10-vuotiaan tyttären adhd-diagnoosin myötä Päivi alkoi kelata omaakin tilannettaan tarkemmin.
”Tytär on juuri kuin minä. Hän saattaa jumia jonkun asian pariin totaalisesti ja olla toisessa tilanteessa impulsiivinen ja räjähtelevä. Kun hänen diagnoosinsa ja lääkityksen myötä saimme arkeemme helpotusta, tajusin, että minun oli haettava apua myös itse.”
Arki haltuun
Päivi listasi ylös tilanteita, joissa hankaluudet näkyvät. Lista oli pitkä ja joukossa nyt jo itseäkin naurattavia kohtia, kuten vaikkapa se, että hän joutui keittämään tutit varmuudeksi 10 litran kattilassa, koska poltti ne niin usein pohjaan pienemmässä. Entä mikä siinäkin oli, että laskua ei saanut maksetuksi, vaikka oli sisällä nettipankissa, tai maahan pudonnutta suodatinpussia nostettua, vaikka siihen oli vähän väliä kompastua?
Päivin onneksi hänen kohdalleen sattui ymmärtävä ja asiantunteva lääkäri, jonka johdolla diagnoosi varmistui nopeasti. Päivi pääsi terapiaan, jossa etsittiin yhdessä keinoja elämänhallintaan ja aloitti Concerta-lääkityksen. Hän tietää, etteivät kaikki suhtaudu lääkkeisiin suopeasti, mutta hänen kohdallaan niillä on ollut arkeen suuri vaikutus. Puolisolleen hän on yrittänyt selittää, että lääkkeettömänä päivänä päässä on kasa heinää sikin sokin, kun taas lääkkeiden avulla heinät ovat paalattuina ja järjestyksessä riveittäin.
”Lääkkeen otettuani ideointikykyni ehtyy, mutta pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ajatusten poukkoillessa sinne tänne ja ihmetellä kaaosta, jonka läpi kulki polku ovelle. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
”Nykyään pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ja ihmetellä kaaosta. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
Pienen identiteettikriisin adhd-diagnoosi silti sai aikaan. Itsestä luotu vitsikäs kuva ylilaiskana sählärinä piti hylätä ja ottaa tilalle uusi adhd-identiteetti, jolla olikin mahdollisuuksia pärjätä.
”Joskus on päiviä, että haluan kapinoida sitä vastaan, että minun pitää lääkkeitä syömällä sopeutua tavisten maailmaan. Ei suorittamiskeskeinen ja tarkkaan aikataulutettu elämä ole minusta mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta kieltämättä elämä on nyt paljon helpompaa. Olen jopa löytänyt rutiinien merkityksen arjessa, vaikka aiemmin en halunnut kuulla puhuttavankaan mistään niin säännönmukaisesta.”
Pystyn sittenkin!
Mia Nykopp korostaa, että diagnoosin löytyminen ja sitä myötä tarkoituksenmukaisen hoidon saaminen voi olla adhd-aikuiselle ratkaisevan tärkeää. Tärkeintä on auttaa ihmistä löytämään vahvuutensa ja vahvistaa näin itsetuntoa.
”On väärin ajatella, etteivät adhd-ihmiset pystyisi elämään normaalia elämää, opiskelemaan, käymään töissä ja hoitamaan perhettään. Useimmiten ihminen saa kyllä ainakin jollain tasolla asiat sujumaan, hän vain joutuu käyttämään siihen normaalia enemmän energiaa ja aikaa.”
Adhd:ssa on myös Nykoppin mukaan eri tasoja lievästä vaikeaan. Diagnoosin saamisen edellytyksenä on kuitenkin aina se, että oireet häiritsevät huomattavasti normaalia elämää.
”Se, että on vähän vauhdikas tai ei saa asioita aikaiseksi, ei vielä tarkoita että ihmisellä olisi adhd. Se ei ole vain kiva lisä luonteessa, vaan oikeasti hoitoa ja tukea vaativa oireyhtymä.”
Päivi Tasalalla asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Kaksi vuotta sitten hän sai toisen lapsensa uuden miesystävänsä kanssa, opiskeli iltakoulussa sisustussuunnittelijaksi ja perusti valmistumisensa jälkeen yrityksen – tällä kertaa harkitusti ja yhdessä kolmen muun henkilön kanssa.
”Adhd:sta on ollut minulle myös paljon hyötyä. Näen asiat usein erillä tavalla ja luovasti, mikä auttoi myös liikeidean keksimisessä. Yrityksemme Prameet neliöt on tietääkseni ainoa Suomessa, joka tarjoaa sisustussuunnittelukursseja tavallisille sisustajille. Työssäni saan heitellä ideoita ilmaan ja hullutella. Työni sopii minulle hyvin myös sen vuoksi, että se antaa riittävästi vapauksia vastuiden ohella.”
Asianmukaisen hoidon ansiosta Päivi kokee nyt ensimmäistä kertaa elämässään saavansa jotain oikeasti valmiiksi ja käyttävänsä kykyjään täydellä teholla. Hän haluaa silti pysyä itselleen armollisena ja löysätä tarpeen vaatiessa vaatimustasoa.
”Ihan kaikki ei suju aina kuin elokuvissa, mutta yritän parhaani ja sen pitää riittää. Suhtaudun itseeni ja ominaispiirteisiini huumorilla, en mene polvilleen vastoinkäymisistä. Adhd:sta huolimatta koen, että minulla on paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja elämässäni.”
Kun oikea ala löytyi, opiskelu ei tehnyt tiukkaakaan. Päivi Tasala on sisustussuunnittelija, AMK
kuva Marjaana Malkamäki
Asiantuntijat:
Neuropsykologi Mia Nykopp, Lääkärikeskus Pikkujätti
Psykiatrian erikoislääkäri Asko Niemelä, Wellmind Terveys OY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti