mulla ko o ollu toi kysely tosa että mistä haluatte että mä kirjota ja enite onny saanu ääniä tällähetkellä toi adhd.
no mä otan tähänny tyänalle semmosen käsityksen ko aika-
mä en käsitä ste aikaa ollenkaa. jos pitää tehä vaikka joku homma, vaikka ny siivota ko soli sitä mu lempipuuhaa, ni mä jätän monasti alottamati ko ajattelen että menee johki pikkuhommaa monta tuntia.
no tuli seurattua tota himohamstraajia. siinä se psykologi kysy siltä jannulta, jolla oli joku kaappi siivoomati, että mitä se luulee, kauanko siihen tyhjän kaapin siivomisee menee aikaa. se jannu sano että varmaa tuntitolkulla.
mä nyäkyttelin että pitää paikkansa. joo.
no se naikkonen sano että 10min.
sanoin että shutthefuckup. ei varmaa me. ja ne siivos sen vissii siihe kymmenee minsaan. Tää ahaaelämys johti siihen että aloin miättiin että paljoko o palio.
mä vihaan siivoomise lisäks tota polttopuitten pannuhuaneesee tuamista. ja pistin cd:n pyärii ja aloin pitkinhampain vääntää niitä puita sisälle.
ste olin ainaki tunnin niitä vääntäny ja otti päähän, aattelin että lopetan.ja men yläkertaa. ste kelasin että KUINKA kauan mä tein sitä, montako piisiä ehrin kuunteleen. kolome. joo. tein siis sitä hommaa hei maksimisaan 12minuuttia. nöyränäplikkana ste vaa jatkoin roudaamsita.
isommas mittakaavassa jos on aikaa viikko tehä jotain vaikka maanantaista sunnuntaihin. ni lauantainaki mon sitä miältä että mullo viä viikko aikaa. kunnes sunnuntaina tajuan että voiperkele. ja kauheella hädällä kyhään jtn kasaan.
tähän auttaa mulla kaks juttua.
taim aut heti aamulla. mun ei tartte tehä kaikkee tänään eikä kerralla.
toine juttu, että asia kerrallaan. ko adhdt tiätää- alat siivoon vaikka olkkaria, ja laitat jonku tavaran johki ja siinä o joku juttu ni ste alkaaki tekee sitä ja si muistaa että ainii mä siivoon, ja viän sen taas johki paikallee ja matkalla ajattelen että viän roskat ja ste men pihalle se juttu toises käres ja roskat toises. jätän pussin pihaan ja men viämää sisään sitä mikä ei pitäny ottaa mukaa ja tätä ihme säätöö on iltaan asti. lopputulos se, etten okka siivonnu, roskapussit o pihas ja kaikkee rojektia on tehty vähä.muttei siis mitää valmiiks asti.
keskityn siis siihen että asia kerrallaa. eka vaikka vaa lattiat. sitte pöytä kerrallaa. ite teen nii että kuljen pyykkikorin kans eka ja sitte roskapussin kans, ja sitte tyhjämpussin ,mihi kerään leluja. ainako saan jonku etapi valmiiks voin pitää taukoo. eli roikkua naamakirjassa. tai juara kahvia.
mutta sillai ymmärrän aikaa. ku suhteutan sen musiikkiin. koitimmä sitäki että mainostauot siivoisin muttei sollu hyvä juttu. tai ste mä maksan esikoiselle että se siivoo.
lauantai 28. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
ÄITE
Semmonen ko äite tai hyvä suhre äiteen ei o muuten ihan ittestään selekee juttu.
Mä olin varmaan maailmana kamalin kakara EVER.
Paitti omasta miälestäni tiätysti.
Noi eros varmaa suunnillee sillo ko olin joku vuarevanha rääpäle. molin kova touhuaa sillo jo. mä tiputin telekkarinki päälleni ko koitin pelikortteja ottaa. jalka meni poikki ja toi mun sissiäiti kanto mua varmaa koko aja. varmaa vessaski pitäny sylisä.
mun lempipaikka oli kirjahyllyn alakaappi. siälä mä istuapönötin aina. (olen siis sittemmin kyllä tullu kaapistaki. heterona.) Kesäsi kyllä molin palio isäni tykönä. sekää ei o kyllä heleppo ihmine. ei. se hakattii joskus sillon ko olin seittemän, se halvaantu koko oikee puali. kakarana nauratti usein ko se sekoili sanoisansa. kananpoika = kanankoipi. mutta silti olin omasta miälestäni kiltti. mitään en tehny pahuuttani kyllä.
Jämijärvellä olin kesää viättämäs sillo ko molin saanu just silimälasit. noli semmoset pualinaamaa ja punaset. niisä oli semmonen naruki ettei vaa huku. olivat kerpeleen kalliit. no, olin siis joku menos siis neljännelle, ja siis uimakoulussa. halusin näyttää isoillepojille että määpä uskalla ko muut ei, siis hypätä siältä viirestä metristä sinne järvee. hyppäsin toki ne silimälasit pääs. non viäki siä järvempohjas.
mutten tehny pahuuttani. enkä ilikeyttäni. e. ei tullu miälee että ne ny vois purota ko niisoli ne narukki.
nii, siitä äiteestä. varmaa se tonki tapaukse jälkee kiitteli että ihana ko onnii järkevä ja hualehtivainen toi laps. nii-i. varmaa huakaili vaa.
oli mulla kaikkia muitaki päähänpistoja. lährin suutuspäisäni polokupyärällä ajaan 25km. kyllä otti päähä. vitosella liftailin pitkimpoiki. jos oli kaveri mukana ni toine saatto olla tiän toisella ja mä toisella puale. sinne mentii mihkä ekana päästii. ikää oli 11-12. varmaa äiti sai hyvin nukuttua..
ei ollu kännyköitä eikä mitää millä soitella. ei varmaa ettiinkä kannattanu lähtee ko tiänny mihkä päi satakuntaa olis pitäny kullonki mennä.
kasiluokan käytännös jäti valla välii. tipuin kärryltä ainaki matikas, fykes ja kielissä ni huvittanu mennä ollenka ste. kuviksentunnilla kävin aina. seiskalla voitin särkänniemen järkkäämän kuviskisan. soli kova juttu se.
mä oikeestaan muutin himasta sillon kasin keväällä, aloin seukkaan yhen itteeni 6v vanhemma jannun kans. emmä pitäny mitenkä erikoisena sitä, se jelppas vähä koulun kans, tuli sitte käytyä ysi kuitenki. kuraattori haki mut kouluu, ko emmä jaksanu sinne muuten lähtee. kauhee matka kävellä. ja kauhee mäki. ei. mä en kävele.
ommä varmaa ollu murheenkryyni.
mutta omasta miälestäni hei olin sitä miältä että mä mitää väärin tee, vittu muut on vittupäitä eikä tajua mua. ni. molin kova angstaan. leikkasin irokeesinki. soli komee.
sitä vaihetta kesti sitte sinne teini-iän loppuun. voi äite parkaa. varmaa kuuli jokapualelta kaikemmoista. musta ja kasvatuksestansa.
Oli siinä meirä välisä kaikkee muutaki mutta ne ny ei kuulu tähä.
Sitä mä alumperin olin siis kertomasa että on sillä ollu kestämistä.mutta onse kestäny.
son huumorimiäs. äite siis. mä soitin sille eile ko repesin ku löysin yhren pairan, jonka ajattelin sille synttärilahjaks.
(TÄMÄ MUMMO VITUT VEISAA
Saa taas sukulaiset hävetä.)
mutta mun äites onki rokkia. <3
Mä olin varmaan maailmana kamalin kakara EVER.
Paitti omasta miälestäni tiätysti.
Noi eros varmaa suunnillee sillo ko olin joku vuarevanha rääpäle. molin kova touhuaa sillo jo. mä tiputin telekkarinki päälleni ko koitin pelikortteja ottaa. jalka meni poikki ja toi mun sissiäiti kanto mua varmaa koko aja. varmaa vessaski pitäny sylisä.
mun lempipaikka oli kirjahyllyn alakaappi. siälä mä istuapönötin aina. (olen siis sittemmin kyllä tullu kaapistaki. heterona.) Kesäsi kyllä molin palio isäni tykönä. sekää ei o kyllä heleppo ihmine. ei. se hakattii joskus sillon ko olin seittemän, se halvaantu koko oikee puali. kakarana nauratti usein ko se sekoili sanoisansa. kananpoika = kanankoipi. mutta silti olin omasta miälestäni kiltti. mitään en tehny pahuuttani kyllä.
Jämijärvellä olin kesää viättämäs sillo ko molin saanu just silimälasit. noli semmoset pualinaamaa ja punaset. niisä oli semmonen naruki ettei vaa huku. olivat kerpeleen kalliit. no, olin siis joku menos siis neljännelle, ja siis uimakoulussa. halusin näyttää isoillepojille että määpä uskalla ko muut ei, siis hypätä siältä viirestä metristä sinne järvee. hyppäsin toki ne silimälasit pääs. non viäki siä järvempohjas.
mutten tehny pahuuttani. enkä ilikeyttäni. e. ei tullu miälee että ne ny vois purota ko niisoli ne narukki.
nii, siitä äiteestä. varmaa se tonki tapaukse jälkee kiitteli että ihana ko onnii järkevä ja hualehtivainen toi laps. nii-i. varmaa huakaili vaa.
oli mulla kaikkia muitaki päähänpistoja. lährin suutuspäisäni polokupyärällä ajaan 25km. kyllä otti päähä. vitosella liftailin pitkimpoiki. jos oli kaveri mukana ni toine saatto olla tiän toisella ja mä toisella puale. sinne mentii mihkä ekana päästii. ikää oli 11-12. varmaa äiti sai hyvin nukuttua..
ei ollu kännyköitä eikä mitää millä soitella. ei varmaa ettiinkä kannattanu lähtee ko tiänny mihkä päi satakuntaa olis pitäny kullonki mennä.
kasiluokan käytännös jäti valla välii. tipuin kärryltä ainaki matikas, fykes ja kielissä ni huvittanu mennä ollenka ste. kuviksentunnilla kävin aina. seiskalla voitin särkänniemen järkkäämän kuviskisan. soli kova juttu se.
mä oikeestaan muutin himasta sillon kasin keväällä, aloin seukkaan yhen itteeni 6v vanhemma jannun kans. emmä pitäny mitenkä erikoisena sitä, se jelppas vähä koulun kans, tuli sitte käytyä ysi kuitenki. kuraattori haki mut kouluu, ko emmä jaksanu sinne muuten lähtee. kauhee matka kävellä. ja kauhee mäki. ei. mä en kävele.
ommä varmaa ollu murheenkryyni.
mutta omasta miälestäni hei olin sitä miältä että mä mitää väärin tee, vittu muut on vittupäitä eikä tajua mua. ni. molin kova angstaan. leikkasin irokeesinki. soli komee.
sitä vaihetta kesti sitte sinne teini-iän loppuun. voi äite parkaa. varmaa kuuli jokapualelta kaikemmoista. musta ja kasvatuksestansa.
Oli siinä meirä välisä kaikkee muutaki mutta ne ny ei kuulu tähä.
Sitä mä alumperin olin siis kertomasa että on sillä ollu kestämistä.mutta onse kestäny.
son huumorimiäs. äite siis. mä soitin sille eile ko repesin ku löysin yhren pairan, jonka ajattelin sille synttärilahjaks.
(TÄMÄ MUMMO VITUT VEISAA
Saa taas sukulaiset hävetä.)
mutta mun äites onki rokkia. <3
tiistai 24. toukokuuta 2011
Pohrintoja
Mon muutamaa asia pohtinu täsä parinapäivänä.
Enstennäki semmosta. että menimmä minkä vaa ni mä saan olla kyä rauhas.
annan kaks esimerkkiä.
molin sitä tuksua tosa taannoin kattomas siä paarissa kangasalla. no, istuin semmosesa sohvaryhmäsä nurkasa keskenäni.
jos joku ei viä tiärä, ni mon satakuntalainen. meillä on siä montaki tapaa, yks niistä on että ei puhuta viaraille. toine o että me ei pyyretä apua mutta ei me sitä kyllä annetakka
nii, palatakseni siihe, että sihä sohovasa istuanyhjötin, ni paari alko täytyy ste. ko mähän olin varuiks siä ajois. (siis kahreksalta. ko harri vei mut sinne ennenko meni oviapianks itte.) säästin siinäki taas rahaa ja hermoja ko tarttenu pussilla alkaa hiaroon sinne. niin . asiaanny. se paari alko täyttyyn, ja oli niimpalio jo porukkaa, että kaikki ylimääräsekki seiso. mä istuin yksinäni 3 istuttavalla sohvalla ja siinä oli viä 3 palliaki pöyrän ympärillä. ni ei jumankauta kukaa tullu istuu tuntikausii. ihmettelinki oikee. mon varmaa nii vttumaisen näköne että kukaa halunnu.
siinä me ollaa, mä ja tuksu. jei.
siitäki reissusta olis kertomista vaikka mitä :DD.
no palataanny asiaan. toine esimerkki oli tosa sunnuntaina. oltii kattoos ko toi harri pelaa jenkkipalloo, ni sen peliä. oltii kakaroitte kans katsomossa. siihe koko penkkirivii tullu kukaa muu. kyllä ne istu muisa penkeisä ja ylimääräset meni viä hei nurtsillekki istuu. mutta siihe ei tullu kyä kukaa.
mutta ei se mua haittaa. ompa tilaa. palio.
Enstennäki semmosta. että menimmä minkä vaa ni mä saan olla kyä rauhas.
annan kaks esimerkkiä.
molin sitä tuksua tosa taannoin kattomas siä paarissa kangasalla. no, istuin semmosesa sohvaryhmäsä nurkasa keskenäni.
jos joku ei viä tiärä, ni mon satakuntalainen. meillä on siä montaki tapaa, yks niistä on että ei puhuta viaraille. toine o että me ei pyyretä apua mutta ei me sitä kyllä annetakka
nii, palatakseni siihe, että sihä sohovasa istuanyhjötin, ni paari alko täytyy ste. ko mähän olin varuiks siä ajois. (siis kahreksalta. ko harri vei mut sinne ennenko meni oviapianks itte.) säästin siinäki taas rahaa ja hermoja ko tarttenu pussilla alkaa hiaroon sinne. niin . asiaanny. se paari alko täyttyyn, ja oli niimpalio jo porukkaa, että kaikki ylimääräsekki seiso. mä istuin yksinäni 3 istuttavalla sohvalla ja siinä oli viä 3 palliaki pöyrän ympärillä. ni ei jumankauta kukaa tullu istuu tuntikausii. ihmettelinki oikee. mon varmaa nii vttumaisen näköne että kukaa halunnu.
siitäki reissusta olis kertomista vaikka mitä :DD.
no palataanny asiaan. toine esimerkki oli tosa sunnuntaina. oltii kattoos ko toi harri pelaa jenkkipalloo, ni sen peliä. oltii kakaroitte kans katsomossa. siihe koko penkkirivii tullu kukaa muu. kyllä ne istu muisa penkeisä ja ylimääräset meni viä hei nurtsillekki istuu. mutta siihe ei tullu kyä kukaa.
mutta ei se mua haittaa. ompa tilaa. palio.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
jumankekka
mun ploki teki eilen jonku massaräjähryksen.
sitä luettiin hei 288 kertaa mon ihan äimänä.
Syypää tähän tiätysti oli toi Maria. se on tosi pätevä mimmi järkkään kämppiä. sillä on semmone virma ko ORDINARE
(jopa mun lontoonkiälen opiskelulla osaammuuten yhristää sen järjestykseen.)
Mutta nymmä kiitän ja kumarran ko soli kovin kiltisti tehty, linkittää mun riiliinhakumiätelmän omille sivuilleen tonne naamakirjaan.
pitää ny sanoo viä että ste mun tota samaa plokipohrintaa oli linkitetty eile 38 kertaa pitkin naamakirjaa. mon kohta hei yhtä suasittu ko juha vuarine.
mutta pääpointti täsä ny oli siis KIITTÄÄ. ja mainita että
kyllä näitä kirjotuksia saa kommentoirakki. ja linkittää. ja kertoo kaverillekki jos näitä on mukava lueskella. nää on kaikki tositapahtumia ja tosissaa miätityjä juttuja. mitää enno keksiny. omalla nimelläniki kirjotan muute kaike lisäks. mut löytä naamakirjastaki. KLIKKAA VAIKKA TÄSTÄ
sitä luettiin hei 288 kertaa mon ihan äimänä.
Syypää tähän tiätysti oli toi Maria. se on tosi pätevä mimmi järkkään kämppiä. sillä on semmone virma ko ORDINARE
(jopa mun lontoonkiälen opiskelulla osaammuuten yhristää sen järjestykseen.)
Mutta nymmä kiitän ja kumarran ko soli kovin kiltisti tehty, linkittää mun riiliinhakumiätelmän omille sivuilleen tonne naamakirjaan.
pitää ny sanoo viä että ste mun tota samaa plokipohrintaa oli linkitetty eile 38 kertaa pitkin naamakirjaa. mon kohta hei yhtä suasittu ko juha vuarine.
mutta pääpointti täsä ny oli siis KIITTÄÄ. ja mainita että
kyllä näitä kirjotuksia saa kommentoirakki. ja linkittää. ja kertoo kaverillekki jos näitä on mukava lueskella. nää on kaikki tositapahtumia ja tosissaa miätityjä juttuja. mitää enno keksiny. omalla nimelläniki kirjotan muute kaike lisäks. mut löytä naamakirjastaki. KLIKKAA VAIKKA TÄSTÄ
tiistai 17. toukokuuta 2011
Hyvä Terveys 1/2011 Vähän vinksin vonksin
Teksti Susanna Chazalmartin
Päivi Tasala eli 30 vuotta tietämättä, miksi ongelmat tuppasivat aina kasautumaan ja elämä oli yhtä ryntäilyä asiasta toiseen. Vasta adhd-diagnoosi sai palaset loksahtamaan kohdalleen.
”Yritä rauhottua!” Sen neuvon pitkään adhd:sta tietämättään kärsinyt Päivi Tasala, 32, on kuullut usein.
Koulussa levoton tyttö sai pian häirikön leiman, vaikka levottomuus oli suurimmaksi osaksi sisäistä. Hän istui harvoin kasvot liitutaululle päin, eikä jaksanut keskittyä kuuntelemaan opettajan puhetta. Turhautuneena hän saattoi huvittaa itseään laskemalla kuinka monta kertaa opettaja sanoi ”eiks niin” tai seuraamalla ikkunasta ohikulkevien ilmeitä. Kuvaamataidon tunnilla tyttö loisti, mutta erityisesti matematiikka ja kielet menivät penkin alle.
”Älystä se ei ollut kiinni, mutta kun en saanut ajatuksesta kiinni ja putosin kärryiltä, siellä oltiin. Sen jälkeen kiinnostusta ja motivaatiota oli enää turha hakea”, Päivi kuvailee.
Parhaiten Päivi pärjäsi koulussa silloin, kun oppilaita oli vähän. Kahdeksannella luokalla hän toivoi itse pääsevänsä tarkkailuluokalle, jotta olisi saanut keskittymisrauhaa. Kun se ei onnistunut, poissaoloja alkoi kertyä. Yhdeksännellä luokalla koulukuraattori haki Päivin kouluun joka aamu ja niin yläaste tuli joten kuten käytyä. Peruskoulusta Päivi siirtyi kauppaopistoon, jossa opiskelu tuntui alkuun innostavalta. Marraskuun paikkeilla aamuherätykset alkoivat tuntua ylivoimaisilta ja hän keskeytti. Sama toistui seuraavana vuonna ammattikoulussa.
”Koulut venyivät monivuotisiksi, mutta kauppaopistosta sain lopulta todistuksen. Ammattikoulussa olin vaatetuspuolella ja tein töitä kauhealla tahdilla. Kun sitten jouduin odottelemaan muiden töiden valmistusta, turhauduin täysin. En halunnut lopulta todistusta ammattikoulusta ollenkaan, sillä minut olisi laitettu työvoimatoimistosta jonnekin tehtaalle ompelemaan vasemman hihan saumaa, enkä todellakaan olisi pystynyt sellaiseen.”
Tahatonta alisuoriutumista
Adhd:sta kukaan ei puhunut Päiville silloinkaan, kun koulumenestys alkoi laskea ja mukaan tuli impulsiivista käyttäytymistä.
”Tyttöjen vain oletetaan pärjäävän. Kun pärjäsin omalla tavallani, minut leimattiin vaikeaksi tapaukseksi. Ymmärrystä ei herunut.”
Epäonnisia päähänpistoja
Päivi jatkoi tempoilevaa elämäänsä opintojen jälkeen. Hän sai lääkityksen masennukseen, vaikka tunsi olevansa monessa suhteessa jopa yltiöpositiivinen. Parikymppisenä hän tapasi miehen, jonka kanssa sai lapsen. Pari erosi useita kertoja ja palasi taas yhteen. Kuten aina, pysyvän ihmissuhteen muodostaminen oli Päiville vaikeaa, eikä edes lapsen syntyminen helpottanut sitä.
Samoihin aikoihin Päivi sai, omien sanojensa mukaan ”jälleen kerran” loistoidean: hän päätti perustaa yrityksen.
”Aloin tehdä tatuointeja. Kokemusta minulla ei ollut, mutta uskoin että työ opettaa. Otin lainaa ja lähdin täysillä mukaan. Samaan aikaan tein töitä ravintolassa. Muutaman kuukauden päästä olin aivan raunio. Painoin 48 kiloa ja elin kahvilla. Kun tajusin, ettei yritys elätä, vaan päinvastoin köyhdyttää minua, oli pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.”
Sen päähänpiston seurauksena Päiviltä menivät luottotiedot ja terveys. Laskuja Päivi ei edes avannut, koska tunsi itsensä niiden edessä voimattomaksi. Yrityksen kaaduttua ja lopullisen eron miehestä tultua Päivi päätti vaihtaa maisemaa. Paikka valikoitui Päiville ominaiseen tapaan tikkaa heittämällä.
”Otin kartan ja heitin sitä tikalla silmät kiinni. Tikka osui Ylöjärven kohdalle, mutta koska sieltä ei järjestynyt asuntoa, muutimme lapsen kanssa Tampereelle. Siellä jatkoin sekalaisten töiden parissa, pisin työsuhde kesti muistaakseni puoli vuotta.”
Hämmentävät velvollisuudet
Päiviä kuvaus hymyilyttää – se voisi olla hänen kotoaan kaksi vuotta sitten. Paljon muitakin merkkejä arjenhallinnan vaikeuksista oli ilmassa, mutta Päiville kävi juuri niin kuin Nykopp kertoo: vasta 10-vuotiaan tyttären adhd-diagnoosin myötä Päivi alkoi kelata omaakin tilannettaan tarkemmin.
”Tytär on juuri kuin minä. Hän saattaa jumia jonkun asian pariin totaalisesti ja olla toisessa tilanteessa impulsiivinen ja räjähtelevä. Kun hänen diagnoosinsa ja lääkityksen myötä saimme arkeemme helpotusta, tajusin, että minun oli haettava apua myös itse.”
Arki haltuun
Päivi listasi ylös tilanteita, joissa hankaluudet näkyvät. Lista oli pitkä ja joukossa nyt jo itseäkin naurattavia kohtia, kuten vaikkapa se, että hän joutui keittämään tutit varmuudeksi 10 litran kattilassa, koska poltti ne niin usein pohjaan pienemmässä. Entä mikä siinäkin oli, että laskua ei saanut maksetuksi, vaikka oli sisällä nettipankissa, tai maahan pudonnutta suodatinpussia nostettua, vaikka siihen oli vähän väliä kompastua?
Päivin onneksi hänen kohdalleen sattui ymmärtävä ja asiantunteva lääkäri, jonka johdolla diagnoosi varmistui nopeasti. Päivi pääsi terapiaan, jossa etsittiin yhdessä keinoja elämänhallintaan ja aloitti Concerta-lääkityksen. Hän tietää, etteivät kaikki suhtaudu lääkkeisiin suopeasti, mutta hänen kohdallaan niillä on ollut arkeen suuri vaikutus. Puolisolleen hän on yrittänyt selittää, että lääkkeettömänä päivänä päässä on kasa heinää sikin sokin, kun taas lääkkeiden avulla heinät ovat paalattuina ja järjestyksessä riveittäin.
”Lääkkeen otettuani ideointikykyni ehtyy, mutta pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ajatusten poukkoillessa sinne tänne ja ihmetellä kaaosta, jonka läpi kulki polku ovelle. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
”Nykyään pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ja ihmetellä kaaosta. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
Pienen identiteettikriisin adhd-diagnoosi silti sai aikaan. Itsestä luotu vitsikäs kuva ylilaiskana sählärinä piti hylätä ja ottaa tilalle uusi adhd-identiteetti, jolla olikin mahdollisuuksia pärjätä.
”Joskus on päiviä, että haluan kapinoida sitä vastaan, että minun pitää lääkkeitä syömällä sopeutua tavisten maailmaan. Ei suorittamiskeskeinen ja tarkkaan aikataulutettu elämä ole minusta mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta kieltämättä elämä on nyt paljon helpompaa. Olen jopa löytänyt rutiinien merkityksen arjessa, vaikka aiemmin en halunnut kuulla puhuttavankaan mistään niin säännönmukaisesta.”
Pystyn sittenkin!
Adhd:ssa on myös Nykoppin mukaan eri tasoja lievästä vaikeaan. Diagnoosin saamisen edellytyksenä on kuitenkin aina se, että oireet häiritsevät huomattavasti normaalia elämää.
”Se, että on vähän vauhdikas tai ei saa asioita aikaiseksi, ei vielä tarkoita että ihmisellä olisi adhd. Se ei ole vain kiva lisä luonteessa, vaan oikeasti hoitoa ja tukea vaativa oireyhtymä.”
Päivi Tasalalla asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Kaksi vuotta sitten hän sai toisen lapsensa uuden miesystävänsä kanssa, opiskeli iltakoulussa sisustussuunnittelijaksi ja perusti valmistumisensa jälkeen yrityksen – tällä kertaa harkitusti ja yhdessä kolmen muun henkilön kanssa.
”Adhd:sta on ollut minulle myös paljon hyötyä. Näen asiat usein erillä tavalla ja luovasti, mikä auttoi myös liikeidean keksimisessä. Yrityksemme Prameet neliöt on tietääkseni ainoa Suomessa, joka tarjoaa sisustussuunnittelukursseja tavallisille sisustajille. Työssäni saan heitellä ideoita ilmaan ja hullutella. Työni sopii minulle hyvin myös sen vuoksi, että se antaa riittävästi vapauksia vastuiden ohella.”
Asianmukaisen hoidon ansiosta Päivi kokee nyt ensimmäistä kertaa elämässään saavansa jotain oikeasti valmiiksi ja käyttävänsä kykyjään täydellä teholla. Hän haluaa silti pysyä itselleen armollisena ja löysätä tarpeen vaatiessa vaatimustasoa.
”Ihan kaikki ei suju aina kuin elokuvissa, mutta yritän parhaani ja sen pitää riittää. Suhtaudun itseeni ja ominaispiirteisiini huumorilla, en mene polvilleen vastoinkäymisistä. Adhd:sta huolimatta koen, että minulla on paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja elämässäni.”
Kuva: Marjaana Malkamäki
Kun oikea ala löytyi, opiskelu ei tehnyt tiukkaakaan. Päivi Tasala on sisustussuunnittelija, AMK
Tytär Taru ja äiti Päivi katsovat toisiaan kuin peiliin
kuva Marjaana Malkamäki
Asiantuntijat:
Neuropsykologi Mia Nykopp, Lääkärikeskus Pikkujätti
Psykiatrian erikoislääkäri Asko Niemelä, Wellmind Terveys OY
”Ymmärrystä ei herunut”
Päivi Tasala eli 30 vuotta tietämättä, miksi ongelmat tuppasivat aina kasautumaan ja elämä oli yhtä ryntäilyä asiasta toiseen. Vasta adhd-diagnoosi sai palaset loksahtamaan kohdalleen.
”Yritä rauhottua!” Sen neuvon pitkään adhd:sta tietämättään kärsinyt Päivi Tasala, 32, on kuullut usein.
Koulussa levoton tyttö sai pian häirikön leiman, vaikka levottomuus oli suurimmaksi osaksi sisäistä. Hän istui harvoin kasvot liitutaululle päin, eikä jaksanut keskittyä kuuntelemaan opettajan puhetta. Turhautuneena hän saattoi huvittaa itseään laskemalla kuinka monta kertaa opettaja sanoi ”eiks niin” tai seuraamalla ikkunasta ohikulkevien ilmeitä. Kuvaamataidon tunnilla tyttö loisti, mutta erityisesti matematiikka ja kielet menivät penkin alle.
”Älystä se ei ollut kiinni, mutta kun en saanut ajatuksesta kiinni ja putosin kärryiltä, siellä oltiin. Sen jälkeen kiinnostusta ja motivaatiota oli enää turha hakea”, Päivi kuvailee.
Parhaiten Päivi pärjäsi koulussa silloin, kun oppilaita oli vähän. Kahdeksannella luokalla hän toivoi itse pääsevänsä tarkkailuluokalle, jotta olisi saanut keskittymisrauhaa. Kun se ei onnistunut, poissaoloja alkoi kertyä. Yhdeksännellä luokalla koulukuraattori haki Päivin kouluun joka aamu ja niin yläaste tuli joten kuten käytyä. Peruskoulusta Päivi siirtyi kauppaopistoon, jossa opiskelu tuntui alkuun innostavalta. Marraskuun paikkeilla aamuherätykset alkoivat tuntua ylivoimaisilta ja hän keskeytti. Sama toistui seuraavana vuonna ammattikoulussa.
”Koulut venyivät monivuotisiksi, mutta kauppaopistosta sain lopulta todistuksen. Ammattikoulussa olin vaatetuspuolella ja tein töitä kauhealla tahdilla. Kun sitten jouduin odottelemaan muiden töiden valmistusta, turhauduin täysin. En halunnut lopulta todistusta ammattikoulusta ollenkaan, sillä minut olisi laitettu työvoimatoimistosta jonnekin tehtaalle ompelemaan vasemman hihan saumaa, enkä todellakaan olisi pystynyt sellaiseen.”
Tahatonta alisuoriutumista
Adhd:sta kukaan ei puhunut Päiville silloinkaan, kun koulumenestys alkoi laskea ja mukaan tuli impulsiivista käyttäytymistä.
”Tyttöjen vain oletetaan pärjäävän. Kun pärjäsin omalla tavallani, minut leimattiin vaikeaksi tapaukseksi. Ymmärrystä ei herunut.”
Neuropsykologi Mia Nykoppin mukaan tarina on tavallinen juuri tyttöjen kohdalla. Diagnoosikriteerit on tehty pojille, joiden ongelmat näkyvät helpommin ulospäin. He ovat useammin ylivilkkaita häiriköitä, kun taas tytöillä ongelmat painottuvat monesti tarkkaavaisuuteen ja oman toiminnan ohjaukseen. Tytöt myös helposti sinnittelevät pitempään ongelmansa peittäen.
”Usein lapsella tai nuorella on itsellään epämääräinen tunne siitä, että jokin on vialla. Hänellä voi olla oppimisvaikeuksia ja keskittymiskyvyn puutetta. Monesti adhd-tytöt ovatkin alisuoriutujia, jotka eivät onnistu ottamaan kapasiteettiään käyttöönsä. Tätä kompensoidakseen he yrittävät kahta kovemmin.”
Erilaisuuden tunne johtaa Nykoppin mukaan helposti itsetunto-ongelmiin. Kaverisuhteita ja harrastuksia on vaikea ylläpitää, sillä adhd tekee ihmisestä lyhytjänteisen ja malttamattoman. Toisaalta tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta, kuten Päivin tapauksessa, johtaa saamattomuuteen ja energian puutteeseen. Koska myös tulevaisuuden suunnittelu on useimmille vaikeaa, johtavat ongelmat kaaokseen niin arjessa, opiskelu- ja työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Seurauksena on usein masennusta ja ahdistusta, joita osa lääkitsee päihteillä ja epäsosiaalisella käytöksellä.
Epäonnisia päähänpistoja
Päivi jatkoi tempoilevaa elämäänsä opintojen jälkeen. Hän sai lääkityksen masennukseen, vaikka tunsi olevansa monessa suhteessa jopa yltiöpositiivinen. Parikymppisenä hän tapasi miehen, jonka kanssa sai lapsen. Pari erosi useita kertoja ja palasi taas yhteen. Kuten aina, pysyvän ihmissuhteen muodostaminen oli Päiville vaikeaa, eikä edes lapsen syntyminen helpottanut sitä.
Samoihin aikoihin Päivi sai, omien sanojensa mukaan ”jälleen kerran” loistoidean: hän päätti perustaa yrityksen.
”Aloin tehdä tatuointeja. Kokemusta minulla ei ollut, mutta uskoin että työ opettaa. Otin lainaa ja lähdin täysillä mukaan. Samaan aikaan tein töitä ravintolassa. Muutaman kuukauden päästä olin aivan raunio. Painoin 48 kiloa ja elin kahvilla. Kun tajusin, ettei yritys elätä, vaan päinvastoin köyhdyttää minua, oli pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.”
Sen päähänpiston seurauksena Päiviltä menivät luottotiedot ja terveys. Laskuja Päivi ei edes avannut, koska tunsi itsensä niiden edessä voimattomaksi. Yrityksen kaaduttua ja lopullisen eron miehestä tultua Päivi päätti vaihtaa maisemaa. Paikka valikoitui Päiville ominaiseen tapaan tikkaa heittämällä.
”Otin kartan ja heitin sitä tikalla silmät kiinni. Tikka osui Ylöjärven kohdalle, mutta koska sieltä ei järjestynyt asuntoa, muutimme lapsen kanssa Tampereelle. Siellä jatkoin sekalaisten töiden parissa, pisin työsuhde kesti muistaakseni puoli vuotta.”
Hämmentävät velvollisuudet
Nykoppin mukaan aikuistuminen ja erityisesti lasten saaminen ovat adhd-naisille yleisesti stressaavaa aikaa. Naisilta odotetaan tässä elämänvaiheessa monen asian hallitsemista yhtä aikaa, mikä voi tehdä arjesta kaaosta. Vaatimusten kasvaessa ongelmat usein kasaantuvat ja psyykkiset oireet korostuvat, peittäen joskus kokonaan alleen varsinaiset adhd-oireet.
Tutkimuksiinkin aikuiset hakeutuvat yleensä muiden kuin tarkkaavaisuusongelmien vuoksi. Syynä voi olla esimerkiksi pitkään jatkunut masennus tai ahdistus. Joskus vasta oman lapsen saama diagnoosi herättää pohtimaan omia ongelmia.
”Epäonnistumiset ihmissuhteissa ja työelämässä, sekä vaikeudet elämänhallinnassa saattavat nolottaa ihmistä niin, ettei niihin uskalleta hakea apua. On helpompi vedota vaikkapa masennukseen.”
Nykopp kertoo adhd-naisen keittiöstä otetusta valokuvasta, jonka eräs kouluttaja oli luennolla näyttänyt: tiskit tulvivat tiskialtaasta, pöydällä oli laskupinoja, kodinhoitohuoneessa näkyi kasoittain pestyjä ja pesemättömiä pyykkejä. Nainen seisoi kaiken tämän keskellä hiukset sekaisin ja hämillään, lapsi jaloissaan.
”Tällaista kuvaa adhd-naiset yrittävät usein peitellä viimeiseen asti”, Nykopp sanoo.
Päiviä kuvaus hymyilyttää – se voisi olla hänen kotoaan kaksi vuotta sitten. Paljon muitakin merkkejä arjenhallinnan vaikeuksista oli ilmassa, mutta Päiville kävi juuri niin kuin Nykopp kertoo: vasta 10-vuotiaan tyttären adhd-diagnoosin myötä Päivi alkoi kelata omaakin tilannettaan tarkemmin.
”Tytär on juuri kuin minä. Hän saattaa jumia jonkun asian pariin totaalisesti ja olla toisessa tilanteessa impulsiivinen ja räjähtelevä. Kun hänen diagnoosinsa ja lääkityksen myötä saimme arkeemme helpotusta, tajusin, että minun oli haettava apua myös itse.”
Arki haltuun
Päivi listasi ylös tilanteita, joissa hankaluudet näkyvät. Lista oli pitkä ja joukossa nyt jo itseäkin naurattavia kohtia, kuten vaikkapa se, että hän joutui keittämään tutit varmuudeksi 10 litran kattilassa, koska poltti ne niin usein pohjaan pienemmässä. Entä mikä siinäkin oli, että laskua ei saanut maksetuksi, vaikka oli sisällä nettipankissa, tai maahan pudonnutta suodatinpussia nostettua, vaikka siihen oli vähän väliä kompastua?
Päivin onneksi hänen kohdalleen sattui ymmärtävä ja asiantunteva lääkäri, jonka johdolla diagnoosi varmistui nopeasti. Päivi pääsi terapiaan, jossa etsittiin yhdessä keinoja elämänhallintaan ja aloitti Concerta-lääkityksen. Hän tietää, etteivät kaikki suhtaudu lääkkeisiin suopeasti, mutta hänen kohdallaan niillä on ollut arkeen suuri vaikutus. Puolisolleen hän on yrittänyt selittää, että lääkkeettömänä päivänä päässä on kasa heinää sikin sokin, kun taas lääkkeiden avulla heinät ovat paalattuina ja järjestyksessä riveittäin.
”Lääkkeen otettuani ideointikykyni ehtyy, mutta pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ajatusten poukkoillessa sinne tänne ja ihmetellä kaaosta, jonka läpi kulki polku ovelle. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
”Nykyään pystyn keskittymään vaikkapa siivoukseen niin, että saan tuloksia aikaiseksi. Ennen saatoin vain istua sohvalla ja ihmetellä kaaosta. En kerta kaikkiaan tiennyt mistä aloittaa. Nyt otan varttitunnin siivousurakoita tai valitsen talosta sen osan, jonka siivoan valmiiksi. Palastelemalla töitä olen paljon tehokkaampi ja tulen itsekin hyvälle mielelle saadessani homman loppuun.”
Pienen identiteettikriisin adhd-diagnoosi silti sai aikaan. Itsestä luotu vitsikäs kuva ylilaiskana sählärinä piti hylätä ja ottaa tilalle uusi adhd-identiteetti, jolla olikin mahdollisuuksia pärjätä.
”Joskus on päiviä, että haluan kapinoida sitä vastaan, että minun pitää lääkkeitä syömällä sopeutua tavisten maailmaan. Ei suorittamiskeskeinen ja tarkkaan aikataulutettu elämä ole minusta mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta kieltämättä elämä on nyt paljon helpompaa. Olen jopa löytänyt rutiinien merkityksen arjessa, vaikka aiemmin en halunnut kuulla puhuttavankaan mistään niin säännönmukaisesta.”
Pystyn sittenkin!
Mia Nykopp korostaa, että diagnoosin löytyminen ja sitä myötä tarkoituksenmukaisen hoidon saaminen voi olla adhd-aikuiselle ratkaisevan tärkeää. Tärkeintä on auttaa ihmistä löytämään vahvuutensa ja vahvistaa näin itsetuntoa.
”On väärin ajatella, etteivät adhd-ihmiset pystyisi elämään normaalia elämää, opiskelemaan, käymään töissä ja hoitamaan perhettään. Useimmiten ihminen saa kyllä ainakin jollain tasolla asiat sujumaan, hän vain joutuu käyttämään siihen normaalia enemmän energiaa ja aikaa.”
Adhd:ssa on myös Nykoppin mukaan eri tasoja lievästä vaikeaan. Diagnoosin saamisen edellytyksenä on kuitenkin aina se, että oireet häiritsevät huomattavasti normaalia elämää.
”Se, että on vähän vauhdikas tai ei saa asioita aikaiseksi, ei vielä tarkoita että ihmisellä olisi adhd. Se ei ole vain kiva lisä luonteessa, vaan oikeasti hoitoa ja tukea vaativa oireyhtymä.”
Päivi Tasalalla asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Kaksi vuotta sitten hän sai toisen lapsensa uuden miesystävänsä kanssa, opiskeli iltakoulussa sisustussuunnittelijaksi ja perusti valmistumisensa jälkeen yrityksen – tällä kertaa harkitusti ja yhdessä kolmen muun henkilön kanssa.
”Adhd:sta on ollut minulle myös paljon hyötyä. Näen asiat usein erillä tavalla ja luovasti, mikä auttoi myös liikeidean keksimisessä. Yrityksemme Prameet neliöt on tietääkseni ainoa Suomessa, joka tarjoaa sisustussuunnittelukursseja tavallisille sisustajille. Työssäni saan heitellä ideoita ilmaan ja hullutella. Työni sopii minulle hyvin myös sen vuoksi, että se antaa riittävästi vapauksia vastuiden ohella.”
Asianmukaisen hoidon ansiosta Päivi kokee nyt ensimmäistä kertaa elämässään saavansa jotain oikeasti valmiiksi ja käyttävänsä kykyjään täydellä teholla. Hän haluaa silti pysyä itselleen armollisena ja löysätä tarpeen vaatiessa vaatimustasoa.
”Ihan kaikki ei suju aina kuin elokuvissa, mutta yritän parhaani ja sen pitää riittää. Suhtaudun itseeni ja ominaispiirteisiini huumorilla, en mene polvilleen vastoinkäymisistä. Adhd:sta huolimatta koen, että minulla on paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja elämässäni.”
Kun oikea ala löytyi, opiskelu ei tehnyt tiukkaakaan. Päivi Tasala on sisustussuunnittelija, AMK
kuva Marjaana Malkamäki
Asiantuntijat:
Neuropsykologi Mia Nykopp, Lääkärikeskus Pikkujätti
Psykiatrian erikoislääkäri Asko Niemelä, Wellmind Terveys OY
maanantai 16. toukokuuta 2011
neuvomista ja miälipiteitä
Ystäväni Karamelli ko avautu plokissaan , että ko neuvotaan ja se ärsyttää ko tuputetaan.
siitä ste tuli miälee että mun anoppi piilovittuilee vaa mulle. tulee kylään ni ei se sa että kyä o taas sekasta ja paskasta. ei. se sanoo että kyllä harrin siskolla on ste siistiä. jos toi mininatsi o menosa sinne hoitoo ni se sanoo mitä sille pitää pukee ettei vilustu. (ehämmä o äiti ollu vasta ko 12 vuatta. emmä ny viä pukee noita osaa) toissakesänä se nukutti 20 astee helteesä tota makuupusisa ja ihmetteli ko ei nuku. toine huutaa pää märkänä. no. niin. no.
siitä pääsen muuten sujuvasti muka taas aiheeseeni. mulle tullaan sanoo vähä väliä, kuinka mu miäs pettää mua. no ko kysyn että mitennii. no onhanse ny päivän selevää, ko son 06-20 viikolla töisä ja 20:30-04 viikolloppusi. että onhan sillä ny joku pano . tai monta. ste ko tätä tulee joka tuutista. koko aja. ni väkisinki alkaa ste miättii että no onko se vai eikö seo. no jos kysyy suaraa ni eihän se o. tai niin se sanoo ettei o ollu misää. viimeyänä oli se suamen peli. mä olin kotona kakaroitten kansa ko toi lähti paariin kattoon. autolla. se tuli kotio 03. mutta oli sillä alipiki, 15 000 muuta siä keskustorilla.
mä on sitä miältä. että jos alan joka päivä miättii että misä se o ja kenen kans, mä varmaa muuta kerkeis tekeenkä. tai jos miättisin kenelle se ny puhuu ko on oviapinana. ni saisin varmaa miättiä.
se o semmone homma. että jos se mua pettäs ni mä en sille varmaa mitää mahtas. ku ihan omasta vapaasta tahrostamme me täsä ollaan yhres. ku jokainen on vastuusa vaan omista teoistansa. mä on sitä miältä, että tehrä saa mitä tykkää ko ottaa vastuun siitä mitä tekee. ja enste pitää sanoo että mä enny enää halua olla täsä suhteesa tästä ja tästä syystä. ennenko mennää muita polokee. mummiälestä.
paitti miähet ja naiset varmaan pettää erilailla. ja eri syistä. mä luulen että miäs haluaa vaa seksiä. ja naine huamioo. tai tulla nähdyksi ja kuulluksi . nii että jos sitä ei kotona huamioira ja halailla (muutaki ko piparin toivossa) ni son otettu ko joku sen nostaa jalustalle.
mummiälestä pettäminen on jo sillo alakanu ko alkaa miättii jotakuta toista. jonku toise miälestä raja menee pussaamises. tai pylsimises.
mutta mon lukenu semmose kirjanki misä "karotettu" rakkaus saaraan takasi. siinä kirjas sanotaan, että hylkäämiset sammuttaa rakkauren. semmose hylykäämisen voi tehrä ihan tyhymyyttäänki. tai ajattelemattomuuttansa.
no esimerkkinä, toi mu miäs halus lähtee johki ulukomaille johki tyähö. no sanoin että selevempi homma. ilimmammuuta met jos haluat. no siä ny joku puristelee päätänsä että ei voi tollai mennä, tai sanoo. tai että kyräilen kumminki.
no miätitääs näimpäi- sun paras kaveris soittaa sulle tohkeissaa, että arvaamitä mä pääsin töihin sinne lsetjsltöetj-maahan. no sanoks sille että älä ny helevtis sinne me. ekkai säny voi sinne mennä. vai sanokko että HIANOO, JEE!JIPPII!.
sä OOOT niiiiiiiiiin ansainnu sen paika.
nii.
jos kaveria tuetaan, ollaan ilosia sempualesta. ni miksei ste oman pualison tukena voi muka olla samalla innolla. mä ainaka siihen olis kuallu että solis tehny jonku homman ja ste tullu kotio takasi ko solis ollu valamis. mutta monki vähä erikoine muutenki.
siitä ste tuli miälee että mun anoppi piilovittuilee vaa mulle. tulee kylään ni ei se sa että kyä o taas sekasta ja paskasta. ei. se sanoo että kyllä harrin siskolla on ste siistiä. jos toi mininatsi o menosa sinne hoitoo ni se sanoo mitä sille pitää pukee ettei vilustu. (ehämmä o äiti ollu vasta ko 12 vuatta. emmä ny viä pukee noita osaa) toissakesänä se nukutti 20 astee helteesä tota makuupusisa ja ihmetteli ko ei nuku. toine huutaa pää märkänä. no. niin. no.
siitä pääsen muuten sujuvasti muka taas aiheeseeni. mulle tullaan sanoo vähä väliä, kuinka mu miäs pettää mua. no ko kysyn että mitennii. no onhanse ny päivän selevää, ko son 06-20 viikolla töisä ja 20:30-04 viikolloppusi. että onhan sillä ny joku pano . tai monta. ste ko tätä tulee joka tuutista. koko aja. ni väkisinki alkaa ste miättii että no onko se vai eikö seo. no jos kysyy suaraa ni eihän se o. tai niin se sanoo ettei o ollu misää. viimeyänä oli se suamen peli. mä olin kotona kakaroitten kansa ko toi lähti paariin kattoon. autolla. se tuli kotio 03. mutta oli sillä alipiki, 15 000 muuta siä keskustorilla.
mä on sitä miältä. että jos alan joka päivä miättii että misä se o ja kenen kans, mä varmaa muuta kerkeis tekeenkä. tai jos miättisin kenelle se ny puhuu ko on oviapinana. ni saisin varmaa miättiä.
se o semmone homma. että jos se mua pettäs ni mä en sille varmaa mitää mahtas. ku ihan omasta vapaasta tahrostamme me täsä ollaan yhres. ku jokainen on vastuusa vaan omista teoistansa. mä on sitä miältä, että tehrä saa mitä tykkää ko ottaa vastuun siitä mitä tekee. ja enste pitää sanoo että mä enny enää halua olla täsä suhteesa tästä ja tästä syystä. ennenko mennää muita polokee. mummiälestä.
paitti miähet ja naiset varmaan pettää erilailla. ja eri syistä. mä luulen että miäs haluaa vaa seksiä. ja naine huamioo. tai tulla nähdyksi ja kuulluksi . nii että jos sitä ei kotona huamioira ja halailla (muutaki ko piparin toivossa) ni son otettu ko joku sen nostaa jalustalle.
mummiälestä pettäminen on jo sillo alakanu ko alkaa miättii jotakuta toista. jonku toise miälestä raja menee pussaamises. tai pylsimises.
mutta mon lukenu semmose kirjanki misä "karotettu" rakkaus saaraan takasi. siinä kirjas sanotaan, että hylkäämiset sammuttaa rakkauren. semmose hylykäämisen voi tehrä ihan tyhymyyttäänki. tai ajattelemattomuuttansa.
no esimerkkinä, toi mu miäs halus lähtee johki ulukomaille johki tyähö. no sanoin että selevempi homma. ilimmammuuta met jos haluat. no siä ny joku puristelee päätänsä että ei voi tollai mennä, tai sanoo. tai että kyräilen kumminki.
no miätitääs näimpäi- sun paras kaveris soittaa sulle tohkeissaa, että arvaamitä mä pääsin töihin sinne lsetjsltöetj-maahan. no sanoks sille että älä ny helevtis sinne me. ekkai säny voi sinne mennä. vai sanokko että HIANOO, JEE!JIPPII!.
sä OOOT niiiiiiiiiin ansainnu sen paika.
nii.
jos kaveria tuetaan, ollaan ilosia sempualesta. ni miksei ste oman pualison tukena voi muka olla samalla innolla. mä ainaka siihen olis kuallu että solis tehny jonku homman ja ste tullu kotio takasi ko solis ollu valamis. mutta monki vähä erikoine muutenki.
maanantai 2. toukokuuta 2011
nukkumine o rankkaa
olin tosa paarissa tiistaina, viikko sitte. kaikki 4h. sain hei juatuaki 4 siireriä. kova meno. moltii siin kuaron kanssa. joo, mä laulan kuarosa, jos joku ei muka tiänny. mutta me ei lauleta ollenka uralinpihlajaa. ikinä.
täs meitän yks esitys
ainii, mun piti puhua nukkumisesta. tai siis unista. no, toi oli niinq alkujuantoo siihen, että nään pönttöjä unia jos on vähä tissutellu. ny näin semmosta, että Harri kerto että on käyny oikeesti viaraissa koko meiän seurustelun ajan. ja non maksullisia misä soli käyny, siinä unisani mä tinttasin sitä ste viä koteloon ko otti päähä. se lisäs siihe viä että son pitäny kirjaaki niistä touhuistansa, että niiton 181. semmone sånni.
no . ste mä heräsin. ja se piäni hetki, ennenko tajuaa, että son unta ni kerkesin kerää semmose v*tutukse ettei mitää rajaa. piti soittaakki sille että misä ot. vai maksullisissa. no soli muka töis.
kaikkee sitä näkee. ja kuulee.
täs meitän yks esitys
ainii, mun piti puhua nukkumisesta. tai siis unista. no, toi oli niinq alkujuantoo siihen, että nään pönttöjä unia jos on vähä tissutellu. ny näin semmosta, että Harri kerto että on käyny oikeesti viaraissa koko meiän seurustelun ajan. ja non maksullisia misä soli käyny, siinä unisani mä tinttasin sitä ste viä koteloon ko otti päähä. se lisäs siihe viä että son pitäny kirjaaki niistä touhuistansa, että niiton 181. semmone sånni.
no . ste mä heräsin. ja se piäni hetki, ennenko tajuaa, että son unta ni kerkesin kerää semmose v*tutukse ettei mitää rajaa. piti soittaakki sille että misä ot. vai maksullisissa. no soli muka töis.
kaikkee sitä näkee. ja kuulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)